maanantai, 12. syyskuuta 2011

FC Nerds Kirkkonummen turnauksessa vuonna 2011

FC Nerdsien A-joukkueella on hymy herkässä vaikka takana on hävitty matsi eikä turnausta voitettu tänäkään vuonna.

FC Shrimps - FC Nerds: 1-3

0-1 Aarne (Mikko H)
0-2 oma maali (Tommi)
0-3 Aarne
1-3

Eka matsi aloitettiin terävästi ja mätettiin maalit ilman suurempia vaikeuksia ottelun puoliväliin mennessä. Olisi ollut saumaa paljon suurinumeroisempaankin voittoon (kun mm. Matti hassasi kolme avopaikkaa eikä ollut edes ainoa). Onneksi Aarnella oli kengät oikeissa jaloissa. Loppua kohden löysättiin ja kun kerran löysäiltiin vastustaja pääsi tuikkaamaan kavennusmaalin... Sikäli harmi että meidän puolustus olisi kyllä ansainnut nollapelin. Joka tapauksessa, tässä ottelussa me oltiin ihan selkeästi parempia.

FC Nerds - FC Adepoju: 0-1

Toka matsi hävittiin ilman suurempia jossitteluita. Vastustajalla oli pari tosi nopeaa ja pallovarmaa kaveria, jotka sitten voitti meidät. Aluksi oltiin täysin vastaanottajia mutta loppua kohden saatiin rakenneltua hyökkäyksiä ja maalitilanteita. Ratkaisut olivat vain voimattomia... Ja vastatuulikin oli hirmuinen. Teemu ja Pope tuli mukaan.

FC Nerds - FC LaajaKallio: 1-0

Kolmas matsi voitettiin 1-0. Tommi N tarjoili syötön ja Tommi M latasi pallon pilkun tietämiltä maassa räpiköivän maalivahdin käsien kautta maalin vasempaan alakulmaan normaalissa maalinedushässäkässä. Mikko K tuli mukaan ja pelasi kuin Roberto Carlos. Lasu mykisti vastustajan varmoilla torjunnoilla... Varsinkin läpiajon torjunta oli hieno. Minulle jäi mielikuva että hallittiin pelitapahtumia ja paremmalla tuurilla tai terävämmällä/ohuemmalla pallolla jokunen muukin laukaus olisi voinut lävistää vastujan maalin eteen pystyttämän lihamuurin.

Lohkossa A otteluiden voitot meni sen verran ristiin, että kahdella voitolla kolmesta ottelusta päätyi lohkokolmoseksi... Vertailussa kuitenkin selvisi että FC Nerds oli lohkokolmosista paras, niin päivä jatkui pudotuspeleillä.

Team Huru-ukot - FC Nerds: 3-1

Puolivälierissä vastaan tuli Team Huru-ukot, joka oli murskannut lohkonsa muut vastustajat.

Aivan matsin alussa Pope karvasi pallon vastustajalta puolikentän tietämillä, taisteli itsensä muutaman pakin läpi maalialueelle ja tuikkasi pallon jo maahan kaatuneenakin vastaan syöksyneen maalivahdin yli verkkoon. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Huru-ukot tasoitti maalinedusruuhkasta jo melkein seuraavasta hyökkäyksestä. Toinen maali syntyi läpiajosta ja oli huutava vääryys kun vastustaja kuljetteli palloa vajaan kymmenen metrin matkan noin metrin kentän ulkopuolella ja Nörtit luonnollisesti lopetti pelaamisen kun pallo oli niin selkeästi pois kentältä... Ei pidä lopettaa pelaamista, jos tuomari on sokea ja vastustaja härski (että sellaisen jälkeen kehtaa jatkaa)... Kolmas maali syntyi ylivoimahyökkäyksestä ja siinäpä se sitten olikin.

Pelit loppui siihen. Päivä oli kuitenkin lämmin ja kaunis.

FC Nerds -joukkueessa pelasivat:

Lasu (mv)
Kimmo
Tommi N
Mikko H
Timo
Aarne
Tommi
Jarkko
Matti
Pope
Teemu
Mikko K

Ja alla on sitten B-joukkueen kuva... Ja mikähän se ero oli?

torstai, 8. syyskuuta 2011

Arkistojen aarteita



Löysin koneeltani kuvan Nörteistä vuoden 2009 turnauksesta. Komeita miehiä!
Mukana olivat ainakin: Kai, Oula, Jari, Mikko H., Tommi, Janne, Teemun duunikaveri 1, Teemu, Aarne, Teemun duunikaveri 2 ja Lasu.

Futsal kausi alkoi

Pelaamme taas Futsalia joka perjantai 18.30-19.30 Merihaassa.

Hallin pesutilat on remontoitu kesän aikana. Vanha kotoisa haju on poissa ja tilalla on kiiltävää kaakelia. Onneksi Sir Oliver on vielä entisellään.

perjantai, 21. tammikuuta 2011

Kuka ja mistä




Piirtelin eilen illalla meitä verkostoksi. Yritin muistella kuka toi kenetkin mukaan ja miten me oikein ollaan me. Ihan kaikkia tossa ei ole, ja esimerkiksi Peterin mukaan tuloa en muista. Kai, sä Peter, jonkun tunsit?

Jatketaan keskustelua illalla klubilla.

perjantai, 17. joulukuuta 2010

FC Nerds 9 - 9 British Embassy

FC Nerds ja British Embassy yhdistivät vuoden 2010 viimeiset pelivuoronsa ja pelasivat ystävyysottelun. Kuten aiemmin eka tunti lämmiteltiin ja toinen tunti pelattiin varsinaista matsia maalit laskien.

Ottelu oli ripeätempoinen ja tasainen. Britit olivat saaneet riveihinsä nopeita ja pallovarmoja pelaajia, mutta eipä FC Nerds:kään kauaksi jäänyt -- Itse asiassa varsinaisen pelin aikana puntit tuntuivat olevan varsin tasan. Molemmin puolin nähtiin taidokkaita/ansaittuja maaleja (joita maalivahdit tuskin olisivat voineet estää), huipputorjuntoja ja tiivistä puolustamista, joten tasapeli oli varmastikin pelitapahtumiin nähden OK lopputulos... Ja menihän se paremmin kuin edellisellä kerralla, jolloin tuli niin pahasti takkiin ettei vastustajan maaleja edes jaksettu laskea.

Sen verran jäi jossiteltavaa, että britit taisivat osua vain kerran tolppaan, mutta FC Nerds (ainakin) neljästi: Kai kaksi kertaa, Matti kerran (maalivahdin jalkojen välistä) ja Mikko kerran ylähirteen. Lisäksi FC Nerds menetti pari pelimiestä kesken matsin: Jari sai pahan tällin silmään (ja samointein lääkäriin) ja Ari poistui perheen pariin... Ja joitakin vuosien mittaan peruskokoonpanon liimautuneita runkopelaajia jäi kokonaan pois: Mikko H, Tommi M, Janne, Justus, Pope jne (kaikkia luettelematta).

Statistiikan perusteella kentällä taisi tapahtua aina kun Kaitsu (1 maali, 4 maalisyöttöä ja 2 tolppakutia) tai Teemu (hattutemppu) olivat kentällä... Statistiikat kuitenkin hämäävät. Mieleen muistuu eräskin tilanne, jossa Aarne (oltuaan ensin oman hyökkäyksen kärkenä vastustajan maalilla) lensi nappaamaan pallon vastustajan salamahyökkäyksen kärjeltä, joka oli parkkerannut FC Nerds -puolustusalueelle kauaksi muista; Tommin ja Mikon vauhdikkaat läpiajoyritykset laidoilta, jallitukset ja oivalliset syötöt; Magnuksen tylyn varmat katkot ja viimeistelyt; Peterin pari tykkiä himpun yli maalin; Arin ja Reijon sitkeät kamppailut yleensä aina kahden periksiantamattoman vastustajan piirittämänä. Jarin muodostama muuri puolustuksen selkärankana ehtien kuitenkin tarvittaessa hyökkäämään; Ja Lasun varmuus, joka tarttui sitten muihinkin.

Ottelu eteni seuraavasti:

00 aloituspotku
02 1-0 Teemu
04 1-1
07 2-1 Matti
10 2-2
11 3-2 Magnus
12 4-2 Teemu
13 4-3
15 4-4
17 5-4 Teemu
20 5-5
23 5-6
26 5-7
28 6-7 Tommi
29 7-7 Kai
34 8-7 Magnus
43 9-7 Mikko
46 9-8
52 9-9
60 saunaan
80 Sir Oliver -> Milenka -> ?

FC Nerds joukkue oli:
  • Aarne
  • Ari
  • Jari I
  • Kai
  • Lasu (maalivahti)
  • Magnus
  • Matti
  • Mikko K
  • Peter
  • Reijo
  • Teemu
  • Tommi N
Ensi kerralla tehdään enemmän maaleja ja päästetään vähemmän.

video

video

perjantai, 5. marraskuuta 2010

FC Nerds ry:n syyskokous

FC-NERDS ry sääntömääräinen syyskokous 5.11.2010

1. Puheenjohtaja (pj) avaa kokouksen klo 20:07.
2. Kokous on virallisesti kokoonkutsuttu ja päätösvaltainen.
3. Läsnä ovat Peter Sandelin, Magnus Scharmanoff, Matti Väisänen, Jari Ingerttilä, Kai Lappalainen, Lasu Aura ja Mikko Hirvonen.
3. Kokouksen sihteeriksi valitiin Jari Ingerttilä sekä pöytäkirjantarkastajiksi Matti Väisänen ja Peter Sandelin.
4. Rahastonhoitaja Kai Lappalainen raportoi yhdistyksen tilillä olevan tällä hetkellä €20. Toissa kauden ennakkomaksajilla on edelleen jonkin verran saatavia sisässä, mutta näitä on kuitenkin uuden maksusysteemin kautta saatu huomattavasti lyhennettyä. Tälle kaudelle ei ole vielä tullut laskua, mutta Kaitsu lähettää Peterin tilastojen perusteella kaikille maksukehoitukset saman tien.
5. Yhdistyksen jäseniä kehoitetaan ystävällisesti maksamaan yhdistyksen vuosittainen jäsenmaksu. Samalla päätettiin nostaa jäsenmaksunmääräksi €10.
6. Mukaan mahtuisi enemmänkin pelaajia, joten päätettiin yrittää aktivoida jengiä.
7. Äänestyksen perusteella yhdistyksen hallitukselle myönnetään vastuuvapaus edellisen tilikauden tilien suhteen. Äänestyksen jälkeen valitiin yhdistykselle uusi hallitus: Jari Ingerttilä (pj), Peter Sandelin (jäsen), Matti Väisänen (jäsen) sekä Kai Lappalainen rahastonhoitajana.
8. Ehdotettiin että pystytetään FC Nerdsin www-sivut uudelleen. www.fcnerds.com domain on Nörttien hallussa. Jari I lupasi koordinoida hanketta ja jutella asiasta Jannen kanssa jolla on tallessa aiempien www-sivujen sisältö.
9. Pj päätti kokouksen klo 20:55.

maanantai, 13. syyskuuta 2010

Nörttejä yläasteikäisille

WSOY:n kuvaaja Suvi Sokolnicki kävi perjantaina Merihaassa kuvaamassa meitä. Kuvat menevät tekeillä olevaan englanninkielen oppikirjaan. This is futsal. That man is old. Futsal is great.

Tässä näytteeksi pari kuvaa joissa me emme näytä hitailta ja lihavilta.



perjantai, 28. toukokuuta 2010

perjantai, 7. toukokuuta 2010

FC Nerds - Tapanilan puhallus

Derbyn toinen osa perjantaina 7.5.2010 FC Nerdsien tunnin vakiovuorolla Merihaan palloiluhallissa. Varsinainen peliaika eli viimeiset puoli tuntia päättyi FC Nerdseille 5-1. Lämmittelyssä puhallus vei nörttejä mennen tullen. Derbyn ensimmäisessä ottelussa Tapanilassa 21. huhtikuuta kotijoukkue voitti15-13.

video

Olisiko ylläoleva video ollut 4-1 maalista? Vai 3-1? Rajesh näyttää potkaisevan pallon maaliin Kaitsun syötöstä. FC Nerds pelasi valkoisissa/keltaisissa/oransseissa paidoissa ja Tapanilan puhallus tummissa.

FC Nerds (kotijoukkue):
Lasu, Kai, Peter, Janne, Janne, Matti, Mikko K, Mikko H, Tommi, Rajesh, Magnus, Pope, Naman, Reijo, Jari I, Aarne ja Teemu.

Tapanilan puhallus (vierasjoukkue):
Antti, Pade, Miikka, Justus, Jari, Miika, Eero, Riku ja Otto.

Alla videoita lämmittelymatsista:

video

video

video

video

perjantai, 15. tammikuuta 2010

FC Nerds - British Embassy

video

FC Nerds pelasi ystävyysottelun British Embassyä vastaan.

Ensimmäinen tunti lämmiteltiin ja siinä matsissa FC Nerds taisi saada muutaman kerran vastustajaa useammin pallon maaliin.

Seuraava tunti pelattiin varsinainen matsi ja sen British Embassy voitti selkeästi vaikka pelin tempo laski edellisestä tunnista. Heti alkuun he mättivät kolme maalia. 4-1 tilanteessa FC Nerds sai pelin juonesta kiinni, mutta kurottuaan maalin päähän (5-4) homma jotenkin repsahti eikä palloa saatu maalin enää avopaikoistakaan... Paitsi kerran tai ehkä kaksi. Jossakin vaiheessa tilanne oli 8-4 ja sen jälkeen kukaan ei tainnut enää laskea brittien maaleja.